Skip to content

Kuninkaantammen Taidekortteli

Ultramariinikuja 5, 00430 Helsinki, Suomi

Tervetuloa Kuninkaantammeen

Uusia upeita taloja on rakentumassa Ultramariinikujan ja Kuninkaantammenkierron väliin Kuninkaantammen kehittyvälle ja kasvavalle asuinalueelle. Kuninkaantammi on alueena rauhallinen, urbaani ja ihastuttavan luonnon keskellä.

Liity ennakkolistalle, ja näin kuulet ensimmäisenä korttelin uusista kodeista.

Liity ennakkolistalle     Kuninkaantammen kodit

 

Kuninkaantammi jo ennen ajanlaskun alkua

Vehreän Kuninkaantammen ympäristön ainutlaatuisuus ymmärrettiin jo ennen ajanlaskun alkua. Alueella on nimittäin todistetusti asuttu jo kivikaudella, mikä tekee siitä Helsingin vanhimman asutun paikan – eikä turhaan. Arvokkuutta hehkuvan nimensä Kuninkaantammi on saanut ihan oikeasta tammesta, jonka Ruotsin kuningas Kustaa III istutti alueelle 1700-luvun lopussa. Tämä kyseinen tammi on edelleen pystyssä ja nähtävillä yhdessä alueen monista vehreistä puistoista Kuninkaantammen pohjoispuolella.

Lue lisää historiasta ja tulevasta

Kylä omassa suojassa

Viihtyisä jalankulkuympäristö ja kerrostalovaltaisten keskustakorttelien suljettu rakenne antavat kodikkaat raamit omannäköiselle elämälle. Spiraalin muotoinen kävelijäystävällinen katuverkko luo rauhaa elämään – se on kuin vilskeeltä suojassa oleva turvallinen kehto. Alueen talojen matalampi rakennustyyli huokuvat ajankohtaisia rakentamisen trendejä ja luovat kylähenkisen elinympäristön.

Monipuolisuus alkaa takapihalta

Kuninkaantammen alueen tarjoamat monipuoliset ulkoilumahdollisuudet avautuvat suoraan asukkaiden takapihalta. Läheltä löytyvät niin upea luonnonsuojelualue, Paloheinän hiihtoladut kuin golfkenttäkin. Ruokakauppareissutkin onnistuvat kätevämmin kuin koskaan, sillä talokokonaisuuteen rakennettu päivittäistavarakauppa tarjoaa asukkailleen monipuolisen tuotevalikoiman. Virkeän alueen vetovoimaa lisää myös syksyllä 2023 alueelle valmistuva koulu ja päiväkoti. Vuoteen 2027 mennessä alueelle on odotettavissa arviolta 5500 uutta asukasta ja 1000 uutta työpaikkaa.

Lue asukkaan kokemuksista

Kuninkaantammi, Helsinki – kaupunkia ja luontoa

Kaupungin ja luonnon keskellä sijaitseva Kuninkaantammi on uusi upea asuinalue Helsingin ja Vantaan rajalla. Tämä värikäs ja urbaani asuinalue on nopeasti kehittyvä ja kasvava. Kylämäinen tunnelma on taattu matalien rakennuksien sekä spiraalimaisesti rakennetun keskustan ansiosta.

Lue lisää Uutta Helsinkiä -sivuilta

Upeaa, ihmisläheistä arkkitehtuuria

Kuninkaantammen alueen arkkitehtuuri on mielenkiintoinen sekoitus kaunista tiilipintaa, vinoja kattopintoja sekä pirteitä värejä. Spriaalin muotoinen alue tekee pihoista intiimejä ja turvallisia. Pääsääntöisesti 3-4 kerroksisten taloista koostuva alue on juuri sopivan pienimuotoinen ja viehättävä. Suosittelemme kesäpäivän retkeä Kuninkaantammeen, ihastut ikihyviksi!

Tutustu Kuninaantammen arkkitehtuuriin kuvagalleriasta

Hulevesien hallinnan pilottialue suojelee vesistöjä

Kuninkaantammi on Helsingissä hulevesien hallinnan edelläkävijä. Hulevedeksi kutsutaan rakennetuilta alueilta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä. Hulevesien hallinnalla pyritään muunmuassa ehkäisemään rankkasateiden aiheuttamia tulvia ja haitallisten epäpuhtauksien valumista vesistöihin. Hulevedet johdetaan erilaisten viivytysjärjestelyjen kautta Mätäjokeen ja Vantaanjokeen. Pihalle rakennettu sadepuutarha huolehtii talojen viherkattojen ohella siitä, että sadevesi päätyy hyötykäyttöön. Luonnonläheistä tunnelmaa lisäävä sadepuutarha saa sekä asukkaat että kasvillisuuden viihtymään. Sadepuutarhat ovat näin paitsi vesihuoltotekniikkaa myös pihoja elävöittäviä, kauniita ratkaisuja

Lue lisää ekologisista ratkaisuista

Kulkuyhteydet Kuninkaantammesta – julkisilla ja autoillen

Ultramariinista pääset kulkemaan erittäin näppärästi julkisilla kulkuneuvoilla, sillä lähin bussipysäkki sijaitsee vain 200 metrin päässä kotiovelta. Lähin ostokeskus Myyrmanni on vain 13 minuutin päässä, johon pääset yhdellä linja-autokyydillä. Myyrmannin vierestä Myyrmäestä löydät myös lähimmän junapysäkin. Ulkoiluhenkisille Paloheinän ulkoilualue, jossa on esimerkiksi kuntoportaat, ei sijaitse kävellenkään kaukana ja linja-autolla pääset sinne kotiovelta vain 7 minuutissa. Mikäli matkustaminen lentoyhteyksin on sinulle mielekästä, pääset Helsinki-Vantaan lentoasemalle näppärin yhteyksin 40 minuutissa.

Autoilijoille on yhteydet myös hyvät Ultramariinista. Hämeenlinnanväylä sijaitsee nimittäin autoteitä pitkin vain yhden kilometrin päässä. Ultramariinista löydät yhteensä 26 autopaikkaa, suurin osa sijaiten autohallissa ja muutamia ulkopaikoilla.

HSL-reittiopas – tutki kulkuyhteyksiä

Ulkoilijan unelma-alue

Kuninkaantammen ympäristöstä löytää jokainen ulkoilija itselleen tekemistä. Lukuisten leikkipuistojen ohella alueelle on juuri valmistunut ulkotreenausalue. Helsinkiä halkovassa keskuspuistossa voit lenkkeillä ja ulkoiluttaa koiran, harrastaa polkujuoksua tai vaikka maastopyöräilyä. Talviaikaan Kuninkaantammen ympäriltä kulkevat hiihtoladut ja kilometrin päässä sijaitsee avantouintipaikka. Jatkossa Kuninkaantammen asukkaat pääsevät uimaan alueelle rakennettavan Ellen Thesleffin puiston Palettilampeen, josta tulee Kuninkaantammen oma uimaranta.

Taidekortteli

Pohjola Rakennuksen Taidekortteli on kolmion muotoinen korttelipiha Kuninkaantammenkierron eteläpäässä. Korttelin puoliavoin rakenne tekee siitä yksityisen, jättäen sisäpihalle rakennettavan sadepuutarhan täysin omaan rauhaansa.

Korttelin kivijalkaan, Kuninkaantammen aukion puolelle rakennetaan alueen ensimmäinen päivittäistavarakauppa. Matka unohtuneen maitopurkin perään ei tästä lyhene.

Korttelin viereen valmistui kesäkuussa 2023 uusi peruskoulu ja päiväkoti, helpottaen erityisesti lapsiperheiden elämää entisestään.

Taidekorttelin kodit rakentuvat kolmeen taloyhtiöön; Ultramariiniin, Indigoon ja Ateljeen.

Helsingin Ultramariini

ENNAKKOMARKKINOINNISSA
Upean sinisen värisävyn nimen mukaisesti nimetty Helsingin Ultramariini on Kuninkaantammen Taidekorttelin ensimmäiseksi rakentuva talokokonaisuus. Tämä kaksiportainen talo tulee sisältämään koteja yksiöistä neliöihin – sisältäen muutaman todellisen helmen, 2-kerroksisen kodin. Talon alakertaan on tulossa päivittäistavarakauppa ja upea sisäpiha loistaa keskellä upeina kesäpäivinä.

Kodit ovat nyt ennakkomarkkinoinnissa, katso kodit ja varaa omasi!

Katso kodit

Helsingin Indigo

TULOSSA

Sinistä kautta jatkava Helsingin Indigo on Kuninkaantammen Taidekorttelin toisena rakentuva kokonaisuus. Yksiportainen talo tulee sisältämään koteja yksiöistä neliöihin.

Kodit ovat tulossa ennakkomarkkinointiin Ultramariinin jälkeen, liity ennakkolistalle varataksesi omasi ennen julkisen ennakkomarkkinoinnin aloitusta!

Liity ennakkolistalle

Helsingin Ateljee

TULOSSA
Kortteliin viimeisenä rakennettava Ateljee tulee viimeistelemään upean taidekorttelin kokonaisuuden.

Kodit ovat tulossa ennakkomarkkinointiin, liity ennakkolistalle varataksesi omasi ennen julkisen ennakkomarkkinoinnin aloitusta!

Liity ennakkolistalle

Haluatko ensimmäisten joukkoon?

Jätä meille yhteystietosi Kuninkaantammen Taidekorttelin ennakkolistalle ja saat tietoa ensimmäisten joukossa tulevista kodeistamme sekä mahdollisuuden varata kotisi ennen julkisen ennakkomarkkinoinnin aloitusta!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lue lisää Kuninkaantammesta