Skip to content

Toimitila­rakentaminen

Toimitilarakentaminen on luottamustehtävä

Huonokuntoiset tai huonosti liiketoimintaa palvelevat toimitilat vaikuttavat pahimmillaan heikentävästi tuottavuuteen ja laskevat asiakasvirtoja. Uusien toimitilojen etuihin kuuluvat paremmin suunniteltu muuntojoustavuus, energiatehokkuuden lisääntyminen ja hyppy tuottavuudessa. Uudet toimitilat ovat aina investointi, joiden toteutus edellyttää luottamusta. Tilaajan täytyy pystyä luottamaan siihen, että valittu kumppani tietää mitä tekee.

Meillä Pohjola Rakennuksella on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus rakennusalalta. Asuinrakentamisessa olemme Suomen suurimpia ja toimitilarakentamisesta omaamme kokemusta aina automarketeista kouluihin yli kahdelta vuosikymmeneltä.

Osaaminen alusta loppuun

Laajan osaamisemme ansiosta pystymme hyödyntämään osaavaa organisaatiotamme aina alkuvaiheen tontin hankinnasta projektin rakentamisen johtamiisen. Laaja kontaktiverkostomme mahdollistaa tarvittaessa rakennettavan kiinteistön ostavan investorin löytämisen, mikäli haluatte mieluummin jäädä toimitilaan vuokralaiseksi.

Pohjola Rakennus -konsernissa työskentelee osaajia niin laskennan, hankinnan, suunnittelun ohjauksen kuin hankekehityksenkin parissa. Jos omaatte jo tontin ja rakennuksen suunnittelmat, voimme toimia ripeänä ja kustannustehokkaana urakoijana. Mikäli haluatte meidät mukaan jo tontin kartoitusvaiheeseen, olemme ehdottomasti apuna.

Laaja-alainen osaaja

Olemme kokenut kumppani
  • kustannustehokkuus osaavan organisaation avulla
  • hyväksi havaitut toimintatavat
  • kymmenittäin suuria projekteja
  • nopea aikataulutus
  • kokemus eri toteutusmuodoista

Erikoistumme mm.
  • liiketiloihin
  • varastotiloihin
  • kevyisiin tuotannollisiin laitoksiin
  • toimistotaloihin

Konsernin tunnuslukuja
31.12.2023

270

liikevaihto, Me

4,1

liikevoitto, Me

45

asiakastyytyväisyys, NPS

Vastuullisuus

  • Yritysvastuumme on jaettu kolmeen osa-alueeseen: hyvä hallinto, sosiaalinen vastuu ja ympäristövastuu
  • Motivoitunut ja osaava henkilöstö ovat olennainen osa sosiaalista vastuutamme
  • Maksoimme veroja, rakennuslupa- ja luvan kaltaisia maksuja Suomeen noin 1 348 273€
Tutustu vastuullisuustyöhömme

Arvoa asiakkaalle

Kumppanina tärkein tehtävämme on tuottaa arvoa asiakkaallemme. Olemme kehittäneet toimitilakonseptimme neljän avaintekijän ympärille, jotta voimme parhaiten palvella asiakkaitamme heidän tarpeittensa mukaisesti.

Verkostot

Yli 30 toimintavuoden kokemus rakennusalalla on luonut meille erittäin laajan verkoston osaavia
yhteistyökumppaneita, jotka haluavat toimia kanssamme jatkossakin.

Investorit

Laaja verkostomme kattaa yhteydet sijoittajatahoihin, jonka ansiosta pystymme löytämään
asiakkaidemme tarpeisiin esimerkiksi ulkoisen sijoittajan kiinteistölle ja tontille.

Hankekehitys

Autamme asiakasta löytämään tarpeita palvelevan tontin, ottaen samalla huomioon kustannukset,
sijainnin ja tontin hyödyllisyyden.

Suunnittelun ohjaus

Hyvällä suunnittelun ohjauksella löydämme parhaat säästökohteet asiakkaillemme ja
suunnittelemme asiakkaiden tarpeita parhaiten vastaavat tilat.

Valittuja referenssejä

Olemme rakentaneet kymmenittäin toimitiloja jo 2000-luvun alusta saakka.
Ensimmäisiin kuului Ronald McDonaldin lastensäätiön Talo vakavasti sairaiden lasten perheiden asumiseen. Viimeisin ja suurimpiin toteuttamiimme projekteihin kuuluu allianssimallilla rakennettava Tampereen uusi Tammelan jalkapallostadion.

Tammelan jalkapallostadion
Tampere

2023
50 000 brm2
Uudisrakennus
Uusi 8 000 katsojan moderni jalkapallostadion, jonka yhteydessä asuinrakentamista

Lempäälä-talo
Lempäälä

2021
18 000 brm2
Uudisrakennus
Kuntakeskus sisältäen mm. pääkirjaston, kunnan palvelut, toimistohotellin ja pysäköintihallin.

Ratinan Arvo
Tampere

2018
3 000 brm2
Uudisrakennus
Toimisto- ja asuinkerrostalo, jossa kaksi kerrosta myymälä ja toimistotilaa
sekä neljä asuinkerrosta.

Tesoman koulutalo
Tampere

2018
15 270 brm2
Uudisrakennus ja saneeraus
Yli 900 oppilaan ala- ja yläkoulu sekä 150 paikkainen päiväkoti
Tampereen kaupungin Hyvän rakentamisen palkinto 2019

Koilliskeskus
Tampere

2009
24 500 brm2
Uudisrakennus
Tampereen seudun suurimpia kauppakeskuksia,
sisältäen mm. Citymarketin.

Nya Paviljongen
Kauniainen

2002
16 000 brm2
Uudisrakennus
Musiikkitalo, jonka puusisusteista ja korkealaatuisesta akustiikasta nautitaan
niin konserteissa kuin klassisen musiikin levytyksissä.

Kysy lisää ammattilaisiltamme

Ota yhteyttä

Jos sinulla on ajankohtaisia tai tulevaisuuteen katsovia suunnitelmia toimitilojesi kehittämiseen tai uusien tilojen rakentamisen liittyen, kuulemme mieluusti ajatuksiasi.

Ota yhteyttä ja jatketaan keskustelua!

  • Voit halutessasi kirjoittaa tähän mitä yhteydenottosi koskee.
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Pohjola Rakennus Oy Toimitilat

Y-tunnus: 3385359-5
Televisiokatu 4, 00240 Helsinki
Vaihde: 020 7759 600
pohjola@pohjolarakennus.fi

Pohjola Rakennus Oy Toimitilat on osa Pohjola Rakennus -konsernia.