Skip to content

Santalahti

Omintakeinen kaupunginosa

JÄRVEN RANNALLA, KAUPUNGIN KAINALOSSA

Santalahden 1800-luvulla rakennettu teollisuusalue saa uuden elämän, kun Näsijärven rantaan, Tikkutehtaan, Pahvitehtaan ja Pisparannan kortteleihin, valmistuu lähivuosien aikana yli tuhat uutta kotia. Tyylikkäät korttelit kohoavat teollisuushistoriaa kunnioittaen mutta tämän päivän tarpeisiin suunniteltuina. Santalahdessa asut luonnon helmassa ja samalla aivan kaupungin kupeessa, lähellä kaikkea. Alueen läpi kulkeva ratikkareitti aloitti liikennöinnin elokuussa 2023.

ALUEEN RAKENTUMINEN

Uuden Santalahden rakennustyöt alkoivat kevättalvella 2018. Ensimmäiset uudet asukkaat pääsivät muutamaan koteihinsa joulukuussa 2019. Pohjola Rakennuksen rakentamiin kolmeen kortteliin on valmistunut jo valtaosa uusista taloyhtiöistä. Tikkutehtaan, Pahvitehtaan ja Pisparannan kortteleihin rakennettavat, noin 1300 asuntoa on arvioitu olevan valmiina vuoden 2026 loppuun mennessä.

Uusi Santalahden rantapuisto sisältää runsaasti tilaa oleiluun ja tekemiseen. Rantapuiston yhteydestä löytyy pian muun muassa uimaranta, koirapuisto, matonpesupaikka sekä laaja nurmialue. Talvisin puistosta pääsee luistelemaan järven jäälle. Tulevaisuudessa rantapuisto toimii myös erilaisten tapahtumien näyttämönä.

ELÄMÄÄ VUODENAIKOJEN TAHTIIN

Koti Näsijärven äärellä kutsuu nauttimaan vaihtuvista vuodenajoista. Polski uimarannalla kesällä, ihaile ruskaa syksyn koittaessa, luistele kaakaotermos retkirepussa talvipakkasilla ja laske vene vesille kevään saavuttua. Jos kaipaat kotiin lämmittelemään, on sinne vain kivenheitto matkaa; kaikki tämä onnistuu nimittäin melkein omalla takapihalla.

TILAA, VALOA JA JÄRVINÄKYMIÄ

Santalahden asuntojen monipuoliset pohjaratkaisut mahdollistavat asukkaidensa näköiset kodit. Avaruutta ja valoa kaipaaville löytyy korkeita loft-asuntoja lähes jokaisesta taloyhtiöstä. Monista kodeista avautuu rauhoittava järvinäkymä.

RATIKALLA KOTIIN

Santalahden yli 2000 asukasta pääsevät nauttimaan muun muassa kaupungin uusimmasta vetonaulasta, ratikasta. Tampereen uusi ylpeydenaihe kulkee elokuusta 2023 alkaen suoraan kotien ulko-oven edestä Rantatietä pitkin. Santalahden asukkaat pääsevät kätevästi keskustaan ratikalla, jonka kaksi pysäkkiä tulevat Paperitehtaan ja Pahvitehtaan korttelien edustalle.

Tulevaisuudessa ratikka kulkee vielä Lielahden ostoskeskittymään suunnitellun uuden tekosaaren kautta, Näsijärven yli.

VAHVA TEOLLINEN PERIMÄ

Santalahti oli pitkään vanha teollisuusalue, jossa valmistettiin mm. tulitikkuja, pahvia ja paperia. Kortteleiden suojaisille sisäpihoille jäävät muistumat vanhasta teollisestä perimästä kun vanhojen tehdasrakennusten osia sovelletaan uuteen rakennuskantaan.

RANTAPUISTON AALLOILLA

Santalahden yli 2000 asukasta pääsevät helposti nauttimaan vihreästä Santalahdenpuistosta. Santalahden uusi ylikulkusilta tuo esteettömän väylän jalankulkijoille ja pyöräilijöille Rantatien, Paasikiventien ja tulevan raitiotien yli.

Kesäisin tehdään aaltoja puiston rantakonserteissa tai omalla veneellä Näsijärven pintaan – satama on kätevästi kotia vastapäätä. Puistosta löytyy jo nyt koripallokenttä, grillauspaikkoja, uimaranta, matonpesupaikka sekä koirapuisto. Tilaa on varattu myös skeitti- ja BMX-paikoille, ja rannalle rakentuu lintutorni. Talvella voi jäätilanteen salliessa nauttia vauhdista Näsijärven
luisteluradalla.

SANTALAHDEN UUDET RAKENNUKSET

SANTALAHDEN UUDET KODIT

SANTALAHDEN TALOYHTIÖT

ILMOITTAUDU
ENNAKKOLISTALLE

Jätä meille yhteystietosi Santalahden ennakkolistalle ja saat tietoa ensimmäisten joukossa Santalahteen tulevista uusista kodeista sekä saat mahdollisuuden varata sinua kiinnostavan kodin ennen tulevien kohteiden julkista ennakkomarkkinointia.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.