1860-luvulle tultaessa tamperelaisilla oli ongelma. Kaupunki oli jo merkittävä teollisuuskeskus, mutta kulkuyhteydet etelään olivat kehnot – rautatiestä ei ollut vielä tietoa. Ratkaisu löytyi lopulta: Lempäälään päätettiin kaivaa kanava. Näin Pyhäjärveltä saatiin laivayhteys Vanajavedelle ja sitä kautta Hämeenlinnaan.
1870-luvulla kanavan läpi kulkikin jo päivittäin matkustajia ja Finlaysonin puuvillaa maailmalle.
Lempäälän kanavanranta lumoaa kauneudellaan. Vesi liikkuu veneiden ohella rauhakseltaan ja turvallista kanavanrantaa pitkin tunnelmointi maistuu kesät talvet.
Kanavan varren kevyenliikenteenväylälle hyppää kätevästi aamulenkille tai työmatkalle pyörän selässä. Luonnon lisäksi myös Lempäälän palvelut ovat aivan vieressä, ja julkisilla kulkee melkein naapurista niin etelään kuin pohjoiseen.
Kutkuttavin kulkuyhteys on tietenkin suoraan kotipihan edessä: kanavan laivalaituri. Mihinköhän seilaisi aurinkoisena kesäpäivänä: Aulangolle, Lepaan viinitilalle, Edenin kylpylään, Laukontorille…? Omalle veneellesi voit tiedustella paikkaa paikallisesta pursiseurasta. Lähin venesatama on alle kilometrin päässä Hiidenvuolteen rannassa.
Lempäälä on nopeiten kehittyvä Tampereen ympäryskunnista hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kanavanranta sijaitsee vain kilometrin päässä Lempäälän keskustasta, jonne parhaillaan nousee uusi kuntakeskuksen sydän: Pohjola Rakennuksen urakoima, vuonna 2020 valmistuva Lempäälä-talo.
Lempäälä-talosta tulee löytymään pääkirjasto, monitoimitiloja, 200 hengen sisäkatsomo, perheravintola ja kolmikerroksinen toimistorakennus.
Lempäälän keskustan palvelut odottavat kanavan toisella puolella, kilometrin päässä Kanavanrannasta. Kauppareissun ohessa on mukava piipahtaa vaikka uudessa pääkirjastossa tai Ståhlbergillä kakkukahvilla ja napata perinteikäs kiviarinarievä kotiin viemisiksi. Kesällä pitää ehdottomasti tehdä hemmotteluretki kolmen kilometrin päähän Hakkarin kartanon gourmet-lounaalle. Liikekeskus Ideaparkista saat tietenkin hankittua kaiken mahdollisen ja mahdottoman mitä saatat tarvita.