Skip to content

Jyväskylä

kuvituskuva opiskelu kirjat kahvila

Opiskelukaupungin vilskeessä

Jyväskylä on Keski-Suomen maakuntakeskuksessa sijaitseva yliopistokaupunki. Jyväskylää pidetään usein sivistyksen kehtona, sillä sinne perustettiin aikoinaan Suomen ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu, kansankoulun opettajaseminaari ja tyttökoulu.

Tiesitkö, että Jyväskylän noin 142 000 asukkaasta joka kolmas on opiskelija?

Alvar Aallon lumoissa

Jyväskylässä on eniten maailmankuulun arkkitehdin, akateemikko Alvar Aallon suunnittelemia merkittäviä rakennuskokonaisuuksia koko maailmassa. Rakennuskokonaisuuksien joukosta löytyvät esimerkiksi Alvar Aalto -museo, Muuramen kirkko ja Säynätsalon kunnantalo, jota pidetään yhtenä Aallon merkittävimmistä töistä. Näiden lisäksi Jyväskylän alueelta löytyy myös 26 muuta kulttuurihistoriallista Alvarin rakennusta, eipä Jyväskylää siis turhaan kutsutakaan Aaltokaupungiksi.

Mikäli aikaa on vain yhteen kulttuurikohteeseen, valitse Alvar Aalto -museo, sillä siellä on pysyvästi esillä Alvar Aallon elämäntyöstä kertova näyttely.

kakku leivos kuvituskuva

Pullantuoksuinen kaupunki

Jyväskylässä riittää persoonallisia kahviloita. Oikeastaan kannattaisi varata jo muutama päivä pelkästään ihanien kahviloiden kiertämiseen ja herkutteluun.

Jyväskylän ihanimmaksi kahvilaksi kutsuttu Miriam’s on herkullisten tuotteidensa lisäksi kuuluisa ranskalaistyyppisestä uniikista sisustuksestaan. Maistuisiko tänään juustokakku vai suussa sulava suklaakakku? Valinnan varaa kyllä riittää!

Wilhelmiinan Konditoria Nikolainkulmaksi kutsutussa talossa houkuttelee maistamaan pullia, kakkuja ja herkullisia leivoksia. Teen ystäville on tarjolla myös monia irtoteen makuja!

 

Jyväskylän uudet kodit