Skip to content

Vallilan salaisuus -julkisivutaidekilpailun voittaja on valittu

26.06.2020
Vallilan puisto ja Monumentti

Pohjola Rakennus järjesti keväällä 2020 julkisen Vallilan salaisuus -taidekilpailun, jonka tarkoituksena oli saada vanhan Vallilan kaupunkirakentamiseen ja henkeen sopiva taideteos koristamaan Vallilan täydennysrakentamista. Taidekilpailuun saapui 17 kovatasoista teosta, joista raati valitsi tällä viikolla voittajan. Teos tullaan kokonaisuudessaan toteuttamaan vuoden 2022 loppuun mennessä.

Pohjola Rakennuksen Vallilaan rakennettavaan aluehankkeeseen kuuluu asuinrakentamisen lisäksi historiallisen Vallilan puiston perusparannus ja sen alle rakennettava uusi pysäköintilaitos. Pysäköintilaitoksen uudet sisäänkäynnit tulevat kentän ympärille, joista kahteen toteutetaan taideteokset aiheena Vallilan salaisuus.

Raati pääsi kokoontumaan tällä viikolla ja erittäin vahvasta kilpailijajoukosta koko raadin suosikiksi nousi Laura Merzin teos, jota raati kommentoi seuraavasti:

Herkkä, elegantti ja yllätyksellinen teosehdotus, jossa hyödynnetään luontevasti rakennelman julkisivumateriaalia ja korostetaan teosta onnistuneesti valaistuksella lisäten sen mystisyyttä hämärän ja pimeän aikaan. Teos mukailee Vallilan Salaisuus -ideologiaa ja teemaa omalaatuisella mystiikallaan. Työ on myös toteutuskelpoinen ja annetuilla materiaaleilla helposti toteutettavissa.

Taiteilija itse kertoo saaneensa kilpailutyöhönsä inspiraatiota meren alaisesta salaisesta maailmasta, ja voittajatyö tuokin arvoituksellisen merimaailman Vallilan asukkaiden iloksi. Teos pääsee upeaan loistoonsa erityisesti iltaisin. Silloin Vallilan salaisuus hohtaa pimeässä.

Kisassa palkintosijoille pääsivät myös Jussi Twosevenin teos Piilossa, pinnan alla, sekä Maikki Rantalan Salainen puutarha.

Toteutettavaksi valitun taideteoksen suunnitellut Laura Merz saa 8 000 €:n rahapalkinnon, toiseksi ja kolmanneksi tulleet Jussi Twoseven ja Maikki Rantala 1 000 €:n rahapalkinnon.

Kilpailuraatina toimi Pohjola Rakennuksen ja Huttunen-Lipasti arkkitehtien projektityöryhmä sekä arkkitehti Sari Viertiö ja asemakaava-arkkitehti Milla Nummikoski Helsingin kaupungilta. Kilpailuteosten arvioinnissa korostettiin erityisesti taiteellisen ulkonäön lisäksi teoksen turvallisuutta, terveellisyyttä, kestävyyttä, ylläpidettävyyttä ja kustannustehokkuutta.

Kilpailun voittajateokseen pääset tutustumaan alla olevasta linkistä.

Laura Merz, Vallilan salaisuus

Lisätiedot:

Hannu Hirvensalo, Pohjola Rakennus Oy Suomi, puh. 040 575 6293, sähköposti hannu.hirvensalo@pohjolarakennus.fi

 

Koteja Pohjolan elosuhteisiin

Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa viihtyisiä koteja Suomen elosuhteisiin yli 30 vuoden kokemuksella. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain yli 2 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Pohjola Rakennuksen palveluksessa on yli 3 000 ammattilaista, joista noin 200 on omaa henkilökuntaa. Monessa asiassa on onnistuttu: liikevaihtomme on kehittynyt positiivisesti ollen 295 MEUR vuonna 2019, lisäksi asiakastyytyväisyys oli 4,31/5 ja henkilöstön tyytyväisyys työnantajaan 4,1/5 vuonna 2019. Menestyksen takana ovat osaamisen jatkuva kehittäminen sekä palveluvalmis asenne: tarjoamme parhaat puitteet asukkaille, työntekijöille ja yhteistyökumppaneille. Valitse Pohjola Rakennus, kun haluat kotimaista osaamista kotimaiseen asumiseen.