Skip to content

Taidetta ja jumppaa – Porvoon Slottsgården tarjoaa yhteisöllisyyttä, esteettömyyttä ja omaa rauhaa

12.05.2022

Eläkeläinen Marja Akkanen muutti miehensä kanssa Pohjola Rakennuksen Porvoon Slottsgår­deniin, joka on kym­me­nen asuin­ker­ros­ta­lon ko­ko­nai­suus Porvoon länsirannalla, lähellä kaupungin keskustaa.

Porvoolaisen asuinkerrostalon ylimpään kerrokseen kätkeytyy persoonallinen koti. Joka puolella on kaunista taidetta: mosaiikkitöitä, veistoksia, valokuvia ja maalauksia. Elämäntyönsä käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opettajana tehneen Marja Akkasen kädenjälki näkyy ihan kaikessa aina pohjaratkaisua myöten.

”Halusin poistaa eteisen yhteyteen suunnitellun wc-tilan, sillä kahden ihmisen kodissa riittää yksikin vessa. Onneksi Pohjola Rakennus oli joustava, ja muutos pohjaratkaisuun onnistui”, Marja kertoo.

Eteinen onkin hyvin avara. Myös ovet ovat normaalia leveämpiä, eikä asunnossa ole kynnyksiä.

”Esteettömyys on meille tärkeää, koska mieheni tarvitsee välillä rollaattoria. Asunnot suunniteltiin alun perin seniorikodeiksi”, Marja valottaa.

”Ostopäätökseen vaikutti myös se, että halusimme vielä kerran asua uudessa talossa, jossa kaikki pinnat olisivat tuliteriä.”

Koti lähellä kaikkea

Akkasten koti lumoaakin raikkaudellaan. Keittiön katseenvangitsijana toimii patinoitunut, puinen ruokapöytä, joka tuo vaaleaan tilaan kaunista kontrastia. Pöytä on katettu koreaksi ja maljoihin on aseteltu hiirenkorvalle puhjenneita lehmuksen oksia. Valo lankeaa huoneistoon joka puolelta, ja isosta olohuoneen ikkunasta avautuu upea maisema.

”Jos oikein tarkkaan pinnistää, saattaa nähdä jopa Porvoonjoen”, Marja naurahtaa.

Vaikka Akkasten asunto on osa kym­me­nen asuin­ker­ros­ta­lon ko­ko­naisuutta, tiivis tunnelma ei välity sisälle. Slottsgårdenin asuintalojen kulmat on nimittäin viistetty, jolloin asunnoista on saatu näkymät moneen eri ilmansuuntaan.

Asunnossa on myös hipihiljaista, vaikka alue sijaitsee ihan Porvoon keskustan vieressä.

”Pääsimme valitsemaan asuntoa ensimmäisten joukossa. Aiempi kotimme sijaitsi meluisassa tien risteyksessä, joten valitsimme huoneiston rauhallisemmalta sisäpihan puolelta. Edes muiden rakenteilla olevien talojen rakennusäänet eivät ole häirinneet meitä”, Marja vakuuttaa.

Vaikka asuinympäristö on rauhallinen, palvelut sijaitsevat lähellä.

”Torille ja linja-autoasemalle kävelee vain viisi minuuttia. Senioriasukkaina myös terveyskeskuksen läheisyys tuo turvaa. Lisäksi Taidetehdas sijaitsee aivan nurkan takana. Käymme siellä usein näyttelyissä, elokuvissa ja syömässä”, Marja kertoo ja iloitsee taiteen läsnäolosta myös Slottsgårdenissa. Alueelle on sijoitettu patsaita ja talojen seinissä näkyy maalauksia sekä valotaidetta.

Kerhotila on asukkaiden aktiivisessa käytössä 

Alueelle on rakentunut myös vahva yhteisöllisyys ja auttamisen kulttuuri, Marja kiittelee.

”Voin kuitenkin olla huoletta yöpuku päällä vaikka kahteen asti iltapäivällä. Ei meidän ovikellomme sentään joka päivä soi, vaikka joskus naapuri saattaakin tulla lainaamaan soodaa.”

Erityisesti kerhotilasta on kehkeytynyt tärkeä kohtaamispaikka alueen asukkaille. Siellä järjestetään asukaskerhoiltoja joka torstai ja Marja on yksi niiden suunnittelijoista. Toinen asukas taas pitää samassa tilassa jumppia, joissa Marja käy joka viikko.

 

”Täällä järjestetään myös pikkujouluja sekä joulu- ja kevätjuhlia.”

Kerhotila tuokin mukavasti lisää oleskelutilaa, jos oman kodin neliöt alkavat käydä liian ahtaiksi. Pienempi asunto oli kuitenkin Akkasille tietoinen valinta.

”Meillä on myös kesämökki Porvoossa, joten arvostamme tämän asunnon helppoutta.”

Ainakin 13 eri osoitteessa ja pari kertaa ulkomaillakin perheensä kanssa asunut Marja kokee, että on vihdoin löytänyt kodin, johon rauhoittua.

”Kyllä tämä on varmastikin loppuelämän asunto”, hän päättää.