Skip to content

Pohjola Rakennus ja LähiTapiola ovat tehneet kaupat Oulun Välivainiolle tulevasta kerrostalohankkeesta

18.09.2020

Pohjola Rakennus Oy Suomi on myynyt Oulun Välivainiolle tulevan kerrostalohankkeen LähiTapiola Aluekiinteistöt Ky:lle. Tiistaina 15.9.2020 solmittu kauppa pitää sisällään 65 asunnon kerrostalokohteen, jossa huoneistopinta-alaa on yhteensä 2359,5 neliömetriä.

Asunto Oy Oulun Puhti, josta kaupat solmittiin, sijaitsee rauhallisessa pientalovaltaisessa Välivainiossa loistavien kulkuyhteyksien varrella. Välivainio on osa Oulun kaupungin Alppilan Bulevardi -kehityshanketta. Alueen on tarkoitus rakentua vaiheittain vuosien 2020-2026 välisenä aikana.

”Tämä hanke tuo hyvän jatkumon Välivainion aluerakentamisellemme ja vahvistaa asemaamme Oulussa monipuolisena ja merkittävänä asuntorakentajana. LähiTapiola alueellisena ja valtakunnallisena kumppanina on erittäin mieluinen yhteistyötaho Pohjola Rakennukselle, sillä molemmat yhtiöt haluavat luoda uusia mukavuusalueita ja kehittävät omalta osaltaan Ouluun toteutuvaa Alppilan Bulevardia”, kertoo Pohjola Rakennus Oy Suomen Oulun hankejohtaja Ari Loukkola.

Alppilan Bulevardista on tarkoitus kehittyä tiivis ja monipuolinen uusi osa kantakaupunkia. Alueen sijainti keskustan ja Linnanmaan kampuksen välillä tarjoaa saavutettavuudeltaan erinomaisen sijainnin myös Asunto Oy Oulun Puhdille. Oulun kaupungin hankkeessa on myös varauduttu muun muassa raitiotien rakentamiseen.

LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:n salkunhoitaja Ville Hännisen mukaan Välivainion kohde täydentää loistavasti LähiTapiolan Mutkaton Koti-tarjontaa, jossa asukkaille tarjotaan vastuullisesti toteutettuja, laadukkaita ja hyvin varusteltuja asuntoja parhailla sijainneilla. ”LähiTapiola sijoittaa pitkäjänteisesti kasvukeskuksiin ympäri Suomea. As Oy Oulun Puhdin kodit sijaitsevat erittäin hyvien kulkuyhteyksien päässä palveluiden läheisyydessä. Toteutamme hankkeen luottavaisin mielin Pohjola Rakennuksen kokemukseen ja ammattitaitoon nojaten”, Hänninen summaa.

Pohjola Rakennukselta on tulossa Välivainiolle kaikkiaan noin 200 uutta kotia, joista osa valmistuu vielä tämän vuoden joulukuussa.

Lisätiedot:

Ari Loukkola, Pohjola Rakennus Oy Suomi, hankejohtaja, 0400 942 890, ari.loukkola@pohjolarakennus.fi

Ville Hänninen, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy, salkunhoitaja, 040 507 8078, ville.hanninen@lahitapiola.fi


Koteja Pohjolan elosuhteisiin

Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa viihtyisiä koteja Suomen elosuhteisiin yli 30 vuoden kokemuksella. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain yli 2 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Pohjola Rakennuksen palveluksessa on yli 3 000 ammattilaista, joista noin 250 on omaa henkilökuntaa. Monessa asiassa on onnistuttu: liikevaihtomme on kehittynyt positiivisesti ollen 295 MEUR vuonna 2019, lisäksi asiakastyytyväisyys oli 4,31/5 ja henkilöstön tyytyväisyys työnantajaan 4,1/5 vuonna 2019. Menestyksen takana ovat osaamisen jatkuva kehittäminen sekä palveluvalmis asenne: tarjoamme parhaat puitteet asukkaille, työntekijöille ja yhteistyökumppaneille. Valitse Pohjola Rakennus, kun haluat kotimaista osaamista kotimaiseen asumiseen.

LähiTapiola on elämänturvayhtiö, joka toimii turvallisuuden, talouden ja terveyden puolesta kaikkialla siellä, missä on elämää. LähiTapiola Kiinteistövarainhoito on Suomen suurimpia kiinteistövarainhoitajia, joka hoitaa sijoittaja-asiakkaidensa kiinteistövarallisuutta ja tarjoaa laadukkaita toimitiloja sekä asuntoja vuokralaisasiakkaidensa tarpeita vastaavasti.