Skip to content

Pohjola Rakennus ja Asuntoyhtymä Group Oy ovat tehneet kaupat Oulun Karjasiltaan tulevasta asuntokohteesta

05.07.2021

Pohjola Rakennus Oy Suomi ja Asuntoyhtymä Group Oy ovat allekirjoittaneet osakekaupat Oulun Karjasiltaan tulevasta kerrostalohankkeesta. Torstaina 1.7.2021 solmittu kauppa pitää sisällään 84 asunnon ja 14 autopaikan kerrostalokohteen, jossa huoneistopinta-alaa on yhteensä 2618,5 neliömetriä.

Asunto Oy Oulun Hiillos, josta kaupat solmittiin, sijaitsee Oulun Karjasillalla, keskustasta noin kaksi kilometriä kaakkoon. Karjasilta on monipuolinen asuinalue, jossa yhdistyy niin historia, luonto kuin kaupunkielämän tarjoamat mahdollisuudet. Upeiden ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksien lisäksi alueella on myös erinomaiset peruspalvelut.

”Oulun yksikön näkökulmasta hanke on hyvä alku syksyllä tehtyjen tontti-investointien tuotantoon saamisen osalta. Tontti siirtyi marraskuussa hallintaamme ja nyt olemme solmineet kaupat kyseistä kohteesta. On erittäin hienoa jatkaa yhteistyötä Asuntoyhtymän kanssa tämän hankkeen tiimoilta. Hanke vahvistaa ja kasvattaa edelleen Pohjola Rakennuksen asemaa Oulussa”, kertoo Pohjola Rakennus Oy Suomen Oulun hankejohtaja Ari Loukkola.

”Oulu on yksi Asuntoyhtymän sijoitusstrategian painopistealueista ja Asunto Oy Oulun Hiillos täydentää portfoliotamme Oulun laajenevalla kaupunkialueella. Karjasillan hyvät palvelut ja liikenneyhteydet sekä liikuntamahdollisuudet luovat ihmisille puitteet laadukkaaseen ja tasapainoiseen elämään. On ilo tehdä yhteistyötä Pohjola Rakennuksen kanssa ja mielenkiinnolla odotamme kohteen valmistumista”, Asuntoyhtymän toimitusjohtaja Jaakko Niskanen iloitsee.

Kohde valmistuu arvioidusti loppuvuodesta 2022 ollen samalla Pohjola Rakennuksen Ahjo-Kalevakorttelin ensimmäinen talo.

Lisätiedot:

Ari Loukkola, Pohjola Rakennus Oy Suomi, hankejohtaja, 0400 942 890, ari.loukkola@pohjolarakennus.fi

Jaakko Niskanen, Asuntoyhtymä Group Oy, toimitusjohtaja, 050 537 8450, jaakko.niskanen@asuntoyhtyma.fi

 

Pohjola Rakennus Oy Suomi on luonut mukavuusalueita Pohjolan elosuhteisiin jo vuodesta 1989. Suunnittelemme ja rakennamme vuosittain yli 2 000 kotia, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimiva pohjaratkaisu ja laadukkaat materiaalit. Olemme yksi Suomen suurimmista rakennusalan yrityksistä ja työllistämme yli 3 000 ammattilaista, joista noin 250 on omaa henkilökuntaa. Kun haluat löytää oman mukavuusalueesi, voit luottaa meihin.

Asuntoyhtymä Group Oy on suomalainen asuntosijoitusyhtiö.  Asuntoyhtymällä on noin 3000 valmista vuokrakotia ja 1500 kotia rakenteilla taikka lähdössä rakenteille vuoden 2021 aikana.  Asuntoyhtymän vuokrakoteja yhdistää sijainti kasvavilla kaupunkialueilla, hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien äärellä.  Vuoden 2020 liikevaihtomme oli 18,5MEUR ja vuoden 2021 ennuste on 25MEUR. Pyrimme pitkäaikaiseen, kestävään ja kannattavaan omistajuuteen ja uskomme Suomen olevan hyvä ja oikea paikka harjoittaa kuvatunlaista liiketoimintaa.  Onnistuneen kasvun takaavat tyytyväiset työntekijät sekä asiakkaat, joille meillä on ilo tarjota ihania vuokrakoteja!