Skip to content

Kierrätys ja ekologisuus sisustuksessa

02.09.2020

Uuteen kotiin muuttaessa iskee usein sisustusvimma; tekisi mieli laittaa kaikki uusiksi ja ostaa uutuuttaan hohtavat huonekalut ja tekstiilit. Mitä jos tällä kertaa uuden kodin hankintoja miettisikin sekä ekologisuuden että kestävän kehityksen kannalta? Jokapäiväiset valinnat, niin pienet kuin suuretkin, vaikuttavat ympäristömme hyvinvointiin. Myös kodin sisustusvalinnoilla omaa hiilijalanjälkeä on helppo lähteä pienentämään.

Löytöjä kirppareilta ja kierrätyskeskuksista

Kierrätys on tullut jäädäkseen – myös sisustamisessa. Uusien huonekalujen, sisustustekstiilien tai koriste-esineiden sijaan esimerkiksi nettikirppikset ovat pullollaan laadukasta kierrätyssisustusta laidasta laitaan. Myös huutokaupat ja kierrätyskeskukset ovat mitä mainioimpia paikkoja tehdä upeita löytöjä. Löytämisen ilo onkin yksi kierrätyssisustamisen parhaita puolia, ja se palkitsee niin ostajan kuin myyjänkin.

Tuunaa entistä ehommaksi!

Ekologinen sisustaja aloittaa sisustusprojektin aina käymällä ensiksi läpi vanhat ja jo olemassa olevat huonekalut läpi. Vanha jakkara on tullut tiensä päähän alkuperäisessä tarkoituksessaan, joten voisiko se toimia vaikkapa kukkatelineenä tai yöpöytänä? Entä pyöriikö nurkissa jokin perinnöksi tai lahjaksi saatu huonekalu, jonka värisävy ei miellytä? Huonekalujen entisöinti ja kunnostus ovat tätä päivää! Hae maalikaupasta sävymalleja, mallaile niitä kotosalla eri vuorokauden aikoihin ja löydä sopiva sävy tuunausprojektillesi.

Huonekalujen maalaus on paitsi helppoa, myös mukavaa ajankulua. Mikäli kodissasi on pieniä lapsia tai haluat projektin nopeasti valmiiksi, valitse vesiohenteiset tuotteet, jotka eivät tuoksu voimakkaasti ja kuivuvat nopeasti. Mikäli taas kaipaat vanhan ajan tunnelmaa, valitse perinteiset öljymaalit tai lakat. Hyvät ja puhtaat työvälineet sekä pohjatyöt ovat tuunausprojektin tärkeimmät työvaiheet, joten kiinnitä niihin erityistä huomiota ja lue maalipurkkien työohjeet huolellisesti. Sitten ei muuta kuin maalaamaan!

Keskity kestävään

Ekologisen sisustuksen kulmakivinä toimivat kierrätys sekä luonnonmukaisten ja turvallisten materiaalien käyttö. Huonekalun tai muun kodin tavaran kestävyyttä, sen todellista tarvetta ja vähäpäästöisyyttä on hyvä miettiä jo sitä hankkiessa – oli se sitten uusi tai käytetty.

Kun keskittyy kestävään ja laadukkaaseen myös sisustuksessa, se palvelee parhaimmillaan monia vuosia.