Skip to content

Tammelan uusi stadion

Salhojankatu, Tampere, Suomi

Tammelan uudet,
upeat kodit

Pohjola Rakennus rakentaa Tampereen uuden Tammelan jalkapallostadionin sekä sen yhteyteen yli sata uutta ja moderia kaupunkikotia kahteen taloyhtiöön Salhojankadun puolelle. Kyseessä on niin arkkitehtonisesti kuin kaupunkikuvallisesti täysin uniikki kokonaisuus Suomessa.

Stadionin ja Salhojankadun asunnot on suunnitellut useaan otteeseen palkittu helsinkiläinen arkkitehtitoimisto JKMM, jonka käsialaa on mm. Amos Rex -taidemuseo Helsingin keskustassa.

Tammelan stadionin rakennustyöt käynnistyvät kesällä 2021, ensimmäisten kotien ennakkomarkkinointi alkaa keväällä 2021.

Ennen stadionille rakentuvien kotien ennakkomarkkinoinnin aloitusta, järjestämme yleisölle nimikilpailun Salhojankadulle sijoittuville kahdelle taloyhtiölle.

Osallistu Tampereen upeimpien taloyhtiöiden nimeämiseen!

Nämä modernit kaupunkikodit odottavat vielä uutta, arvoistaan nimeä. Sinulla on nyt mahdollisuus päästä vaikuttamaan, minkä nimisessä taloyhtiöissä uuden stadionin kupeessa asutaan.

Kilpailussa nimetään kaksi yhtiötä Salhojankadulta; pohjois- ja eteläpäädystä. Nimiehdotusten toivotaan viittavan rakennusten arkkitehtuuriin, alueen historiaan tai teemallisesti jalkapalloon. Kilpailuaika on 26.2. – 14.3.2021. Kilpailuun osallistuvat hyväksyvät, että nimiä voidaan käyttää vapaasti niin Pohjola Rakennuksen kuin tulevien taloyhtiöiden ja niiden lukuun laskettavien toimijoiden puolesta. Kilpailun myötä tulevia ehdotuksia voidaan myös muokata tai käyttää myöhemmin. Pohjola Rakennus pidättää oikeuden olla käyttämättä nimikilpailun voittanutta ehdotusta.

Voittava nimiehdotus palkitaan kahdella Ilveksen Veikkausliigan kausikortilla ja julkistetaan Pohjola Rakennuksen sivuilla 31.3.2021 mennessä.
Voittajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Taloyhtiön lopullinen nimi tulee muotoon
a) Asunto Oy Tampereen [kohdenimi] tai
b) Asunto Oy Tampereen Tammelan [kohdenimi].

Anna oma ehdotuksesi alla olevalla lomakkeella:

Keskeinen sijainti

Salhojankadulle rakentuvat asunnot ovat paitsi näköalapaikalla uudelle stadionille, myös aivan keskustan kupeessa. Lähellä sijaitsee myös yksi Suomen tunnetuimmista toreista, Tammelantori. Yliopisto on nurkan takana ja liikenneyhteydet ovat loistavat kiitos ratikka- ja linja-autoyhteyksien sekä hyvien pyöräteiden.

Ikoninen Tammela

Tammelan vanha stadion on ikoninen osa Tamperetta ja tärkeä paikka tamperelaiselle jalkapallolle. Siksi on kunnia olla rakentamassa modernia maamerkkiä tamperelaisille tärkeään paikkaan.

JKMM Tammelan Stadion

Suomen palkituin arkkitehtitoimisto

Tammelan uuden stadionin arkkitehtuurista vastaa suomalaisen arkkitehtuuriperinteen soihdunkantajana toimiva JKMM arkkitehdit. Palkitun arkkitehtitoimiston töihin kuuluvat mm. Amos Rex-taidemuseo, kansallismuseon uuden lisärakennus, Osuuspankin uusi pääkonttori ja Kirkkonummen kirjasto.

Haluatko ensimmäisten joukkoon?

Jätä meille yhteystietosi Tammelan ennakkorekisteriin ja saat tietää tulevien kotien uutiset ensimmäisten joukossa.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.