Kannelmäestä kajahtaa jotain ennenkuulumatonta: vanha ostari on saanut väistyä, kun tilalle on alkanut nousta kaupunkielämän uusi näköalapaikka. Ilmassa on lupaus ilosta ja kuplivasta tunnelmasta – korviin kiirii uuden elämän alkusoitto, jossa kaupungin syke ja oman elämän tahti kulkevat käsi kädessä. Sävelkorttelissa ei harmainkaan marraskuu ole enää entisensä: täällä on tilaa väreille, yhteisöllisyydelle jaluovuudelle. Onko kotiin palaaminen koskaan ollut näin ihanaa? Sävelkorttelin tunnelmaan ei voi kyllästyä.
Tahdin viiteen asuinkerrokseen rakennetaan yhteensä 56 uutta kotia aina yksiöistä kolmioihin. Kodit sijaitsevat omassa rauhassa, sillä Kantelettarentien puolella katutasossa sijaitsevat vain taloyhtiön yhteistilat ja liiketilat. Kantelettarentien puoleisissa ylimmän kerroksen kodeissa lapeikkunat luovat asuntoihin hulppeaa ullakkoasumisen tunnelmaa.
Ilmava pihapiiri huomioi erityisesti kevyen liikenteen: korttelin läpi kulkee jalankulkuraitti, jonka varrelle aukeaa liiketiloja. Asuinrakennusten pihoja raitillepäin suojaa pieni piharakennus.
Asunnot ovat ajattoman tyylikkäitä ja niiden neliöt on mietitty tarkkaan. Asuntojen varustukseen kuuluu jääkaappipakastin, kalusteuuni, keraaminen keittotaso, astianpesukone ja integroitu mikroaaltouuni. Lattiamateriaalina on tammiparketti, märkätiloissa keraaminen laatoitus. Ikkunoissa on sälekaihtimet.
Tahdin perusmateriaaleiksi valitsimme laadukkaat ja valoisat vaihtoehdot. Halutessasi ja muutostyöaikataulun puitteissa voit muokata omaa tulevaa kotiasi juuri niin persoonalliseksi kuin haluat. Tutustu materiaaliesitteeseen – yhdessä palvelukoordinaattorimme kanssa suunnittelemme kodista juuri sinun näköisesi.
Kannelmäen vanhan ostarin paikalle rakentuu Sävelkortteli, joka on Kannelmäen uusin mukavuusalue, kuin kylä kaupungissa. Yhteisöllisyys on monin paikoin trendikästä, mutta Kannelmäessä se kuuluu jo alueen historiaan. Moni-ilmeiset rakennukset, vehreät korttelipihat ja sujuvat kulkuväylät luovat miljöön, johon asukkaat puhaltavat hengen.